Jotakin valmista äidille ja tyttärelle
Tämän huivin aloittaminen oli tiukassa, mutta kun vauhtiin pääsin, niin olinkin jo koukussa pitsinneulontaan. Sauraavaa “Pitsihuiviuhria” mietin jo ennen kuin sain tämän valmiiksi.

Malli: Kevät-huivi
Lanka: Cascade Yarns 220 Wool reilu 100g
Puikot: 6mm pyörö
Tein huivista aika pienen, koska paksulla langalla neulottuna siitä olisi saattanut tulla liiankin muhkea. Nyt sen saa mukavasti kaulalle, mutta ei tunnu ahdistavalta.
Tänään hurauttelin Tinjuskalle kaksi trikoo mekkoa.


Malli: Ottobre 4/2004 “Suloiset T-paidat”-kaavasta pidennetty/muokattu
Kankaat: Jäännöspaloja trikoota aiemmista projekteista
Molemmat trikoot ovat minun paitojen jäännöspaloista, vaikka tuota pilkullista paitaa en enää edes muista :o) Tinjaa ei voinut viedä mekkosillaan pihalle kuvattavaksi, lastensuojelu olisi puuttunut asiaan (aiheesta :o)), joten yritin kuvata neitiä mekoissaan sisällä:


Nämä olivat onnistuneimmat otokset. Pilkut vaan vilisee, kun Tinja juoksee edestakaisin esiintymislavallaan. Lyhensin mekoista kuvauksen jälkeen vähän hihoja, jotta saadaan nämä käyttöön samantien. Tarkoitus oli tehdä samanlainen mekko myös puu-kankaasta, josta tein itselleni paidan, mutta ei taida maksaa vaivaa; paita on kerran pesty ja näyttää jo vähän venähtäneeltä ja kulahtaneelta :o(
Niin, ja vanha lisko oppii uusia temppuja: minulla on ollut tämä ompelukone jo vuodesta 1997, mutta kertaakaan en ole uskaltautunut kokeilemaan kaksoisneulaa. (Minulla on näitä kynnys-juttuja enemmänkin, kuin pitsineuleet ja kaksoisneulat). Nyt sitten omien paitojen helmoja pähkäillessäni päätin koittaa ja nyt harmittaa! Sen verran helppoa se oli (ja vielä ihan hyvää jälkeäkin tuli), että olisipa tullut aiemmin kokeiltua!

Mulla oli ihan sama juttu ton kaksoisneulan kanssa. Ommeltu on iät ja ajat, ja en vain ollut kokeillut kaksoisneulaa. Nyt siitä ei enää luopuisi, huoh!
Pitäis kai totella omia ohjeitaan: “Kokeile nyt, voit vaikka tykätä” usein ruokapöydässä lausuttu.