Adamas

Malli: Miriam Feltonin Adamas
Lanka: Pirkanmaan kotityön ohut Pirkkalanka, ~200g
Aloitin tämän huivin neulomisen jo marraskuussa, mutta huivi valmistui vasta huhtikuussa. Tämä oli todella tuskallinen projekti ohuiden puikkojen ja langan (silmukoita oli lopussa 499) sekä sen vuoksi, että olin juuri ennen tätä huivia tehnyt kaksi Fifiä ja tämä malli on vain hieman Fifiä monimutkaisempi ja hyvin samankaltainen. Huivi olisi tuskin vielä lähellekään valmis, jos en kahdella joulukuussa tekemälläni junamatkalla työhaastatteluihin Etelä-Suomeen olisi tehnyt strategista vetoa ja ottanut mukaan vain tämän yhden käsityön… No, tärkeintä on, että valmista tuli, lopputulos on varsin kiva ja kaveri, jolle sen neuloin tykkäsi. (Kuvat on otettu Oulun kaupunginteatterin nurkalla pari viikkoa sitten, jos jotakuta kiinnostaa.)

Neulomisinnostukseni on hieman laantunut viimeaikoina, mikä on tämän työttömän kirjastotätin taloudellisen tilanteen kannalta toisaalta ihan hyvä asia. Lievä masennus iski, kun tulin taas kerran siihen tulokseen, että innokkaasti neulomani neule – tällä kertaa February Lady Sweater – näytti sata kertaa kivemmalta kaverini yllä kuin minun päälläni. Onkohan se ihan mahdoton yhtälö, että neuloisi neuletakin tai -paidan, johon olisi tyytyväinen myös itsensä päällä?
Neulomisinnostuksen laantuminen on antanut tilaa lukuharrastukselle. Hyvä niin, sillä kolmen kuukauden työelämävalmennuksen jälkeen kämppäni pursuaa ihania kirjoja ja on vaikeuksia päättää mihin seuraavaksi iskisi kiinni. “Työt” loppuvat kohta ja kesä lähestyy ja se jos mikä on kivaa. Samalla lähestyy myös aika, jolloin pitäisi ryhtyä tekemään päätöksiä. Minua kutsuu nimittäin syksyllä yliopisto, kun sain varmistettua opiskelupaikan erillisvalinnan kautta. Suuri “ongelmani” on se, että niitä kutsuvia yliopistoja on kaksi. Kovasti mietin, että pitäisikö jäädä tuttuihin maisemiin Ouluun vai suunnata pariksi vuodeksi ihan uusiin maisemiin huomattavasti etelämmäksi…

Tulipas mieleeni, että se “Thermal”-pusero passaa sulle aivan kadehdittavan hyvin. Yhtälö ratkaistu!