Pitkästä aikaa

Anniina kirjoitti 11.6.2009 klo 13:27  | Aiheet: Ompelu, Valmiit

Minusta tuntuu, että joka paikka pursuaa keskeneräisiä käsitöitä. Hommat ei etene ja ne jotka etenee, etenevät hitaasti ja epävarmoin askelin. Ja laiskamatokin on iskenyt. Tai ehkä enneminkin saamattomuus, tuo vaarallinen loinen, joka vaanii nurkan takana. Monilla käsityöbloggajilla blogi on muuttunut puutarhablogiksi, mutta minä en ole silläkään saralla saanut mitään aikaiseksi, rikkaruohot kiittävät saamatonta puutarhan rapsuttajaa. Ehkä puutarhassa ja käsitöissä on sama ongelma; tekemistä olisi niin paljon, ettei viitsi aloittaa.

Kangasvuorikin alkoi ahdistaa. (Liskolla taisi olla lankavuoriahdistus äskettäin) Kannoin joitakin Pirkko-liskolle jalostettavaksi ja katselen jäljellä olevia pähkäillen, että mitähän teistäkin isona tulee. Pakko saada käytettyä osa ainakin pois, muutoin hukka perii. Tämä kaksikko syntyi tästä ahdistuksesta, mutta silti rakkaudella <3

mekko02mekko01

Malli: Ottobren kaavasta muokattu

Kangas: kirpputorilöytöjä vuorenhuipulta

Siitä ihanat mekot, että kaikki tarvikkeet löytyivät kotoa, kanttinauhatkin olin joskus hommannut jotakin mysteeri kohdetta varten.

  1. paula
    12.6.2009 klo 17:22
    #1

    odotas kunhan palaan kotiin, mulla odottaa sulle (ja/tai ukukunaksille) kangaslahjotus kanssa.. pitää se vaan muistaa tuua, pitkin kevättä ollu tarkotus.. tai siitä asti kun uuden seinäkankaan sain :) tämäkin on marimekkoa, en tiedä nimeä, mutta sellaista puna-oranssia kiemuraa. jos te näppärät ja taitavat osaisitte sen käyttää hyödyksi, ei jää mulla kaapinpohjalle homehtuun.

  2. 13.6.2009 klo 08:33
    #2

    Ihan samat aatokset on täällä. Ja taidan kuulua noihin ns käsityöbloginpitäjiin, jotka möyryävät nyt vain pihallaan. Mullon ompelukone ruokapöydällä ja kangaspussukoita joka puolella; ajattelin, että kun ei ole poissa silmistä, saisi jotain surautettuakin, mutta.. Kiva, että joku saa aikaiseksi! Onpahan inspiraatiota ja potkua itsellekkin!

  3. 13.6.2009 klo 17:23
    #3

    Ihania mekkoja!