Uusi lemppari
Hengissä ollaan. Opiskelu ja opiskelijaelämä ovat vieneet aika tehokkaasti mukanaan, mutta ihan kokonaan ei ole neulominenkaan unohtunut.
Malli: Garter Yoke Cardigan, Knit.1 fall/winter 2008
Lanka: Cascade 220, ~400g
Tämä valmistui suorastaan ennätysnopeaan tahtiin vain kolmessa viikossa. Kyllä, tuo tahti oli minulle ennätysnopea, sillä yleensä kaikki pipoa isommat tekeleet jäävät minulla jossain vaiheessa muutamaksi viikoksi/kuukaudeksi odottelemaan, että neulojaa taas innostaa. Nytkin jouduin aika pitkästi neulottuani aloittamaan alusta, koska käsialani oli jälleen kerran liian tiukka. Käytössä taisi sitten lopulta olla 1,5 mm ohjetta isommat puikot… Mutta malli oli tosi kiva neuloa ja lanka nyt on tuommoiseksi suht halvaksi perusvillalangaksi aivan loistava ja värin ihana. Tästä tuli heti uusi suosikkineuleeni ja se onkin ollut melko paljon käytössä viimeisen kuukauden ajan heti valmistumisestaan lähtien.
Neuletakin valmistumisesta on jo tosiaan kuukausi, joten modauksista en ole aivan varma, kun en niitä ylös ole riipustanut. Pituutta taisin lisäillä hiukkasen sekä hihoihin että helmaan ja kaarrokkeen lisäykset tein jotenkin ohjeesta poiketen, mutta miten? Ei harmainta aavistustakaan…
Loppuun vielä tämmönen hassu lähikuva vai tissikuvaksiko tätä piti kutsua.
Saatanpa tehdä joku päivä toisen samanmoisen.

Ihana!
Ihana neule. Väri on myös upea!
Kiva takki! Mullekin kolme viikkoa olisi ennätysnopea tahti :)
Tyylikkään näköinen! Kivan simppeli malli, mutta ei missään nimessä tylsä! :) Ja värikin on tosiaan hieno. Hienoa työtä! =)
kaunis takki!
Tosi mukavan näköinen malli ja tykkään väristä=)